Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän
Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa
Tiesimme surun saapuvan
silti toivoimme elämän jatkuvan
Ei auttanut apu ihmisten
Ei rakkaus, rukous läheisten
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs sateenkaaren valtakunta
Yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän
Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa
Tiesimme surun saapuvan
silti toivoimme elämän jatkuvan
Ei auttanut apu ihmisten
Ei rakkaus, rukous läheisten
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs sateenkaaren valtakunta
Tapasimme Siltterin ensikerran kesällä 2003. Olin tuolloin aivan hevostelutaipaleeni alussa, ensimmäisillä ratsastustunneillani Ruskon ratsastuskoulussa. Siltteri oli tallilla ratsastuskouluhevosena, jota hevonen oli koko elämänsä tehnyt siirtyen vain koululta toiselle. Silloin tunsimme Siltterin lähinnä hieman happamana hevosena, joka suurimmaksi osaksi vietti aikaansa karsinassa pyllistellen ovea kohden. Ikinä mielessä ei ollut, että hevonen olisi voinut olla omamme, vaikka Siltteri oli jo tuolloin tehnyt vaikutuksen meihin. Uudet ovet avautuivat vuonna 2006 - ja silloin kauniina elokuun päivänä tyttö asteli trailerista uuden kotitallinsa pihalla. Siitä alkoi meidän yhteinen taival.
Siltteri oli kuvankaunis liinakko suomenhevonen valkoisine päämerkkeineen. Neitokaisemme syntyi Etelä-Karjalassa, Ruokolahdella toukokuun 19. päivä 1990. Kolmivuotiaana Siltteri juoksi koelähtönsä, ja hieman myöhemmin kaksi starttia, jotka jäivät viimeisiksi. Tämän jälkeen Siltteri oli kierrellyt ratsastuskoululta toiselle. Täytyy vain sanoa, että kyllä tyttönen oli niin yhden ihmisen hevonen – tai oikeastaan kolmen - neljän. Tutut ystävät olivat aina enemmänkin kuin tervetulleita rapsuttelemaan ja halailemaan.
En ole vielä tavannut yhtään Siltteriä seurallisempaa ja positiivisempaa hevosta. Tyttö jaksoi olla kiinnostunut joka ilta samaisista tavannomaisista tallitöistä, seuraili niitä aidan takaa ja oli aina innoissaan, kun hänen kanssaan touhuttiin. Myös rutiinit olivat Siltterille ehdottoman tärkeitä - mikäli päiväheinät olivat kolmekin minuuttia myöhässä, sen kyllä takuulla sai huomata!
Ehdimme yhteisten vuosiemme aikana tehdä monenlaista. Siltteri oli osaava hevonen, jonka kanssa edistyin paljon. Kävimme maastoilemassa - uiminen ja kahlaaminen lammessa oli Siltterin suosikkipuuhaa ja niillä kerroilla tamma polskutti vettä vuorotellen molempien etujalkojensa kanssa puolikin tuntia! Kävimme kiipeilemässä hiekkakuopilla, sekä laukkailimme pellolla pitkiä matkoja. Viimeisinä viikkoinamme opettelimme naksutinkoulutusta, joka oli Siltterin uteliaisuuden ja suuren oppimishalun vuoksi helppoa.
Koska mikään ei kestä ikuisesti, tuli päivä, jonka suuremmat voimat olivat jo päättäneet - Siltterin oli aika lähteä hevosten taivaaseen. Tamma oli saanut ilmeisesti yön aikana tallissa paksusuolen kiertymän, ja ilmoitteli ähkyoireillaan jo aamusta alkaen. Ennen eläinlääkärin saapumista kaksi suurta joutsenta laskeutuivat viereiselle pellolle ja levittelivät siipiään. Pariskunta oli vain aidan toisella puolella. Se oli viimeinen asia, johon Siltteri jaksoi reagoida. Se katsoi paria ryhdikkäästi korvat pystyssä, ja niiden lähdettyä tyttö ei enää reagoinut mihinkään. Iltakymmenen aikaan Siltteri lähti pitkän taistelun jälkeen vihreämmille laitumille.
Koska itse uskon kaikkiin kauniisiin asioihin, uskon, että tyttömme lähti näiden kauniiden siivekkäiden mukaan. Lopetuksen jälkeisenä aamuna 19. toukokuuta, Siltterin syntymäpäivänä, kävelimme äitini kanssa tallitietä pitkin ottamaan Pihviä ulos. Tallin takaa, Siltterin karsinan kohdalta nousi ilmaan samainen joutsenpariskunta, joka eilen oli käynyt esittäytymässä. Otimme Pihvin ulos, poni pysähtyi muutaman metrin karsinansa ovelta, venytteli hartaasti molemmat takajalkansa ja jatkoi matkaa tyytyväisenä tarhaan. Pihvi ei ikinä ennen ollut tehnyt näin, mutta meidän Siltterimme, teki niin aina, joka ikinen aamu.
Ikävä on valtava ja halu nähdä vielä kerran niin suuri, että itku tulee ajattelustakin. Katsoa vielä kerran niihin silmiin, koskea kerran vielä kerran, silittää turpaa ja rapsuttaa harjaa.
